<

(3/4) 488 mm F4.85 Dobson

Kaukoputken mekaaniset osat

Pääpeilin pidin




Pääpeilin pitimen kehikko on hitsattu kasaan tukevasta 20x10 mm ruostumattomasta teräsputkesta. Kehikkoon on hitsattu myös kolme mutteria kollimointiruuveja varten. Kehikon sivuilla on reiät pitimen ripustamiseksi peililaatikkoon.

Ajan säästämiseksi ja kunnon työkoneiden puuttumisen vuoksi olen tässä kaukoputkessa päättänyt teetättää joitakin osia. Tarkasti mitoitetut 5 mm paksut alumiinikolmiot on laserleikattu. Kolmioiden kärkiin kiinnitin aluksi pienet silikonitassut, mutta ne eivät tahtoneet pysyä paikallaan ja Vaihdoinkin ne lopulta huopatassuihin.

Alumiinikolmioita kannattelee kolme alumiinista U- profiilia. Kolmiot on asennettu profiilien päihin pienillä 5 mm:n ruuveilla. Kolmioita ei ole kiristetty, vaan ne on jätetty hieman löysäksi lukkomutterin avulla. Profiilin ja kolmion välissä on pieni kuminen O-rengas jonka päällä kolmio pystyy "kellumaan" vapaasti. Tällöin kolmion kaikki kolme kärkipistettä kannattelevat pääpeiliä yhtä suurella voimalla. U-profiilien keskellä on reikä kollimointiruuveja varten. Myös nämä profiilit on jätetty hieman löysäksi, jolloin koko flotaatio- rakennelma mukautuu hyvin peilin takapinnan muotoon ja minimoi muodonmuutokset tarkaksi muotoillussa pääpeilissä.

Kun kaukoputki osoittaa suoraan ylös zeniittiin, lepää peili ainoastaan 18 tukipisteen varassa. Kun putkea käännetään kohti horisonttia, peili alkaa lepää myös leveän hihnan varassa. Tein hihnan aluksi turvavyöstä, mutta mittauksia tehdessä huomasin sen venyvän kosteuden vaikutuksesta. Siksi päätin laserleikkauttaa 0,5 mm:n alumiinilevystä leveän hihnan peilini tukemiseen. Hihna on tarpeeksi ohut jotta se mukautuu hyvin peilin pyöreään muotoon. Lisäksi se voidaan lukita tiettyyn asentoon, eikä se valu pois peilin reunalta kuten löysät hihnat joskus tekevät. Alumiinisen hihnan sisäpuolelle laitoin kangasteippiä ehkäisemään peilin naarmuuntumista.

Pääpeilin pitimen taakse laserleikautin alumiinisen levyn, johon olen asentanut tuulettimen peilin jäähdyttämistä varten. Tuulettimen ja takalevyn välissä on tiivisteitä jotta tuulettimen tärinä ei kulkeutuisi peilin pitimeen. Levyyn on asennettu myös kaksi kytkintä, joista toinen on pääpeilin tuuletinta ja toinen apupeilin lämmitintä varten. Takalevy on jauhemaalattu kirkkaan punaiseksi. Muut pitimen osat spray-maalasin mustaksi heijastusten minimoimiseksi. Pääpeilin pitimen kokonaismassaksi tuli noin 23 kg. Itse pääpeili painaa noin 18 kg!

Apupeilin pidin






Apupeilin pidin osottautui melko vaativaksi osaksi. Pitimen tulee olla mahdollisimman kevyt, mutta silti tukeva. Pitimen keskiosat tein pääasiassa vanerista. Kulmapalan kasasin 9 mm:n vanerista jonka 45° kulmaan kiinnitettyyn levyyn liimasin myöhemmin apupeilin. Hioin ylimääräiset reunat pois kiinnittämällä osan pylväsporakoneeseen. Nyt kulmapala näytti pyöreältä päältä katsottuna.

Apupeilin alle asensin automaattisen lämmittimen. Tämä lämmitin haistaa ulkoilman lämpötilaa ja vertaa sitä apupeilin lämpötilaan. Jos peili jäähtyy liikaa, lämmitin kytkeytyy päälle estäen huurteen muodostumisen kosteilla syyskeleillä. Koska lämmittimen piirissä on kaikenlaista elektroniikkaa, täytyi palikkaa muotoilla sen mukaan. Siksi levyssä näkyy kummia reikiä. Lämmittimessä on myös pieni punainen LED-indikaattori, joka ilmaisee milloin lämmitin on kytkettynä. Valon asensin pieneen reikään 45° palikan pohjalle. Tällöin valo näkyy vain kun sitä katsoo hyvin suoraan kaukoputken yläosasta eikä se häikäise havaitessa. Vinon palikan pohjaan on liimattu ohut alumiinilevy estämään kollimointiruuvien pureutumista palikkaan. Palikan ympärille laitoin ohuen mattamustan muovilieriön jotta rakennelmasta tulisi siistimmän näköinen.

Pitimen keskiosan tein paksusta filmivanerista ja muotoilin sen neljäsakaraiseksi tähdeksi. Näihin neljään sakaraan liimasin epoksilla pitimen jalat. Painon minimoimiseksi kannatinjalat on tehty 50x1 mm hiilikuiturimasta jonka tilasin Ranskasta. Riman toiseen päähän on liimattu alumiininen hahlo, jossa on kaksi kierteistettyä reikää M5 ruuveille. Näillä ruuveilla pidin kiinnitetään kaukoputken yläosaan. Koska pidin on suoraan pääpeilin edessä, tulisi sen peittämä minimoida kuvan laadun vuoksi (diffraktiokuvio). Siksi en halunnut viedä erillisiä sähköjohtoja apupeilin lämmittimelle, vaan päätin käyttää hiilikuitujalkoja johteena. Virta kulkee lämmittimelle kahta hiilikuitujalkaa piktin.

Apupeili on liimattu vinoon palikkaan kolmella joustavalla liimatipalla (Penosil Seal and Fix). Samalla liimalla on huurteenpoistaja kiinnitetty apupeilin takapintaan. Apupeilin asentoa säädetään kolmella M5 ruuvilla jotka on laserleikatussa alumiinikolmiossa tähtipalikan ja vinon palikan välissä. Kolmio on liimattu kiinni tähtipalikkaan epoksilla. Vinon palikan ja tähtipalikan yhdistää toisiinsa M8 pultti, jonka päähän on asennettu erikoismatala ja kevyt Hollannista tilattu jousi pitämään kollimointiruuvit tiukasti kiinni vinossa palikassa (no joo, tämä 30€ erikoisjousi kieltämättä meni ehkä jo äärimmäisyyksiin). Kaikki puiset osat on ennen mustaksi maalaamista lakattu huolellisesti useaan kertaan. Tällöin puuhun pääsee mahdollisimman vähän kosteutta muuttamaan pitimen dimensioita. Apupeilin pitimen painoksi tuli noin 800g, josta apupeilin osuus on 300g.

Kaukoputken yläosa







Kaukoputken yläosan tekeminen alkoi kahden 12 mm paksun vanerivanteen jyrsimisestä. Vanteen sisä- ja ulkohalkaisijat 528 ja 612 mm. Vanteen sisäreunaan työstin uran jossa kulkee sähköjohdot apupeilin lämmittimelle. Sähköjohdot kulkevat enimmäkseen piilossa rakenteiden sisällä.

Lakkauksen jälkeen yhdistin vanteet toisiinsa 30 mm:n hiilikuituputkella. Käyttämällä hiilikuitua alumiinin sijaan yläosasta tuli noin 150 g kevyempi. Painon säästö kuulostaa vähäiseltä, mutta 150 g aiheuttaa melkoisen momentin 1,6 m päässä kaukoputken painopisteestä. Metri näin paksua hiilikuituputkea maksaa noin 50€.

Vanerivanteiden väliin liimasin myös kaksi 9 mm:n vanerilevyä tarkennuslaitetta ja etsimiä varten. Tarkennuslaitteeksi valitsin Baaderin Steeltrackin. Tarkennuslaite on melko painava, mutta tukeva ja hyvälaatuinen. Etsimiksi asensin perinteisen 50 mm:n optisen etsinputken, sekä Celestronin Laser Finderscopen. Olen huomannut että havaitessa voi olla vaikeaa saada kohde käännettyä suoraan optiseen etsimeen. Siksi kohdistan kohteen ensin laser- säteen avulla jonka jälkeen se näkyy myös optisessa etsimessä. Tällöin ei tarvitse polvistua kaukoputken taakse suuntaamaan putkea.

Alimmaiseen vanerivanteeseen on kiinnitetty neljä alumiinista valettua ristikkoputkien kiinnitystä. Kiinnitykset on tilattu valmiina Obsession Telescopelta USA:sta. Kunkin kiinnikkeen pesään tulee kaksi alumiinista 30 mm:n ristikkoputkea jotka kiristetään sokan, kiilan ja pikalukituksen avulla. Yhden lukituksen läpi tulee apupeilin lämmittimen sähköt. Putkea kasatessa liitin kytketään yhteen ristikkoputkeen jonka sisällä sähkö viedään alas peililaatikkoon.

Vanerivanteiden välissä on ohut 0,5 mm:n alumiinipellistä laserleikattu lieriö. Peltiin on leikattu valmiiksi reiät apupeilin pitimen kiinnityksille. Vanteiden sisähalkaisijan jyrsiminen oli siksi hyvin tarkkaa puuhaa, koska muuten reiät eivät osu tarkasti kohdilleen. Ensimmäinen vanne menikin siksi mönkään kun sisähalkaisijan säde heitti millimetrin. Pelti jauhemaalattiin ensin punaiseksi, jonka jälkeen spray- maalasin sisäpuolen mattamustaksi. Lieriö kiinnitettiin vanteisiin liimaamalla.

Kun yläosa alkoi olla kasassa, asensin apupeilin pitimineen paikalleen. Laitoin apupeilin ja pääpeilin linjaan ja kurkistin ensi kertaa näkymiä Ursan kerhohuoneen ikkunan läpi. First light! Kohdistin optiikan katulamppuun ja kyllähän siitä terävä kuva syntyi! Pääpeilin muoto ei voinut ainakaan kovin paljon pielessä olla. Nyt kun apupeilin ja pääpeilin etäisyys oli oikein, sain ensi kertaa käsityksen kaukoputken tulevasta koosta. HUH!

Deklinaatioakselit






Aikaisemmin olen jyrsinyt aina itse deklinaatioakselit, eikä se ole kovinkaan mielyttävää puuhaa. Siksi päätin tällä kertaa vesileikkauttaa siistit akselit 21 mm:n koivuvanerista. Akseleiden takapuolelle jyrsin uran alumiinikolmioita varten. Kolmioiden tarkoitus on vain herkutella ulkonäöllä eikä niillä ole mitään rakenteellista merkitystä. Kolmiot on laserleikattu ja jauhemaalattu, jonka jälkeen ne on liimattu akseleihin. Tällä tavalla sain hyvin siistiltä näyttävät akselit aikaiseksi.

Akseleiden takapuoli on suljettu 9 mm:n vanerilla, jolloin kolmiot on suljettu akseleiden sisälle. Taustalevyjen halkaisija on myös akseleita suurempi ja niiden tarkoituksena on keskittää peililaatikko tarkasti jalustan keskelle. Tällöin peililaatikko ei pääse hankaamaan jalustan sivua jos akselit eivät ole aivan kohdakkain. Takalevy on kiinnitetty akseleihin liimalla ja ruuveilla.

Koska akselit liukuvat teflon- tyynyjen päällä, on liukupinnalla oltava mahdollisimman vähän kitkaa. Bauhausista löysin laminaattinauhaa (graniitti), joka tuntui sopivan hyvin tarkoitukseeni. Nauhassa on liimapinta jonka avulla nauhan saa kiinnitettyä akseliin silitysraudalla nauhaa lämmittäen. Ylimääräisen nauhan leikkasin ensin pois saksilla, viimeistelyn tein pienellä monitoimityökalulla ja hiomapaperilla. Laminaatista tuli siisti eikä reunat repsota mistään.

Peililaatikko ja ristikon kiinnitykset


Peililaatikkoa varten tilasin valmiiksi mittoihin sirkkelöidyt vanerit. Pyöristin kahden sivun kulman ja jyrsin suuren pyöreän aukon tukilevyihin. Laatikon sivut on tehty 12 mm:n koivuvanerista ja tukilevyt ohuemmasta 9 mm:n vanerista. Laatikko on kasattu siten, että ulkopuolelle ei jää näkyviin ruuvinkantoja. Laatikon nurkissa on neljä kolmiorimaa joiden avulla laatikon sivut on yhdistetty toisiinsa ruuveilla. Näitä ruuveja lukuunottamatta kaikki muut osat on yhdistetty toisiinsa puuliimalla. Laatikon kasaaminen yksin ei ollut ihan helppoa ja kesti kauan ennen kuin sain kaikki sivut kohdalleen. Liiman kuivuminen toi lisää haasteita. Ylimääräinen liima täytyy poistaa heti märällä rätillä ettei vaneriin jää jälkiä.





Ristikon kiinnityspalikoiden tekeminen ei ollut kovinkaan hauskaa. Palikoita on yhteensä kahdeksan ja työvaiheita on useita. Valmistin kiinnityspalikat kertopuusta. Sahasin palikan ensin vannesahalla, jonka jälkeen porasin 30 mm:n poralla reiän ristikkoputkea varten. Työn teki hankalaksi se, että reikä jäi liian pieneksi jotta 30 mm:n putki mahtuisi sen sisään. Seuraava porakoko taas oli 32 mm ja tällöin reikä jäisi liian väljäksi. Siksi porasin reiän ensin 30 mm:n poralla ja hioin sen myöhemmin suuremmaksi.

Kun reikä oli valmis, porasin palikan takapuolelle läpireiän ja 8 mm:n reiän kiristysruuvia varten. Tämän jälkeen sahasin urat kiristystä varten. Urien välissä olevasta kohdasta on alapuolelta viilattu hieman puuta pois ja näin kohta liikkuu kun kiristyspulttia kiristetään. Tällöin 30 mm:n alumiiniputki kiristyy palikkaan. Palikoiden kulmiin on vielä porattu pienet reiät kiinnitysruuveja varten. Kaksi kiristyspalikkaa on asennettu peililaatikon sisään koska deklinaatioakselit olisivat muutoin olleet tiellä. Sain putkesta myös siistimmän näköisen kun putket kulkevat peililaatikkoon eikä deklinaatioakseleiden päälle. Jokaisen palikan alapinta on hiottu tiettyyn kulmaan jotta ristikkoputket osuisivat oikeaan kohtaan kaukoputken yläpäässä. Tämä pikkutarkka hiominen koetteli kyllä hermoja. Nyt kun palikat olivat valmiit pystyin ensikertaa yhdistämään peililaatikon ja putken yläosan. Sain jonkinlaisen käsityksen miltä valmis kaukoputki tulee näyttämään. Harvemmin sitä mahtuu itse kaukoputken sisään kiristämään kiinnikkeitä.

Peililaatikon kasaamisen jälkeen lakkasin ja hioin sen useaan kertaan ensin sävytetyllä venelakalla ja lopuksi kiiltävällä venelakalla. Sävytetty lakka olisi pitänyt ensin ohentaa tärpätillä, sillä en saanut lakkapintaa näyttämään ihan niin tasaiselta kuin olisin halunnut. Opin oikean tekniikan vasta jalustaa lakatessa. Lakkauksen jälkeen spray- maalasin sisäosat mattamustaksi heijastusten välttämiseksi. Peililaatikon päälle tein kannen joka suojaa optiikkaa pölyltä kuljetuksen ja varastoinnin aikana.

Seuraavaksi pystyin kiinnittämään deklinaatioakselit paikalleen. Ruuvasin ne kiinni peililaatikkoon sisäpuolelta ja väliin laitoin puuliimaa. Akseleiden tarkka paikoitus on tärkeää, sillä muuten peililaatikko istuu vinossa jalustalla ja voi hangata jalustan seinämiä. Piiloon deklinaatioakseleiden sisään on asennettu peililaatikon sisällä olevan kiinnityspalikan kiristyspultin kanta. Näin kiristyspalikasta ei jäänyt mitään näkyviin peililaatikon ulkopuolelle.

Peililaatikon taakse molemmille puolille on asennettu hyytelöakut. Hyytelöakut eivät vuoda kun putkea käännetään ja ne sopivat myös hyvin ajoittaiseen käyttöön. Akku ripustetaan navoista kahden messinkisen koukun varaan, jolloin koukut toimivat suoraan johtimena. Akku pysyy kiinni peililaatikon seinässä magneettinauhan avulla. Akut on helppo irrottaa latausta varten myös kun pääpeili on asennettu paikalleen.

Akut yhdistetään liittimellä pääpeilin pitimeen, jossa on kytkimet pääpeilin tuulettimelle, sekä apupeilin lämmittimelle. Apupeilin lämmitintä varten kytketään erillinen liitin pääpeilin pitimeen. Täältä virta kulkee johtoa pitkin yhden kiinnityspalikan pohjaan jonne on asennettu toinen liitin. Liittimelle löytyy vastakappale yhden alumiiniputken pohjasta. Putki vain sujautetaan normaalisti kiinnityspalikkaan ja virta kulkee putken sisällä olevaa sähköjohtoa pitkin ylös liittimelle, johon kytketään apupeilin lämmitin. Tämä yläosassa oleva liitin on ainoa joka täytyy muistaa kytkeä paikalleen. Näin olen saanut suurimman osan sähköjohdoista piiloon kaukoputken rakenteiden sisään. Peililaatikon etukannessa on myös vielä erillinen liitin josta saa tarvittaessa 12 V:n jännitteen. Siitä voi myös ladata akkuja jos niitä ei halua irrottaa.

Dobson- jalusta

Kaukoputken Dobson- jalustan tein 21 mm:n koivuvanerista. Yläjyrsimellä jyrsin ensin tarvittavat kaaret ja ympyrälevyt. Koska en halunnut ruuveja näkyviin myöskään jalustaan, päätin kasata sen liimalla ja tappiliitoksilla. Pohjalevyn olen tosin ruuvannut kiinni jalustan sivuihin sillä niiden kannat jäävät piiloon. Koska peilin takana näkyy jalustan pohjalevy, maalasin sen mattamustaksi. Pohjalevyn keskellä on akselina 12 mm:n ruostumaton pultti. Oikeastaan kaikki kaukoputkessa käytetyt pultit, ruuvit, mutterit ja aluslevyt on ruostumatonta tai haponkestävää.

Peililaatikko liukuu neljän teflon- palan varassa. Jalusta taas pyörii akselin ympäri kolmen suurehkon teflon- palan päällä jotka on ruuvattu kiinni pyöreään alalevyyn. Pohjalevyyn liimasin tarrapaperia kitkan pienentämiseksi. Alalevyn pohjaan on asennettu myös kolme kumijalkaa joiden päällä kaukoputki lepää. Kun olin liimannut jalat kiinni epoksilla, huomasin että ne ovat turhan elastiset ja antavat periksi kun jalustaa kääntää. Siksi kumijalkojen ympärille liimasin myöhemmin vanerisylinterit jolloin kumista jäi vain muutama millimetri näkyviin. Nyt jaloilla oli hyvä kitka eikä ne antaneet enää periksi.

Jotta suuren yli 70 kg:n painoisen kaukoputken liikuttaminen yksin olisi mahdollista, tein avuksi kaksi erikseen kiinnitettävää aisaa. Tällöin putkesta tulee kottikärry ja sitä on helppo rullata paikasta toiseen. Pyörien varassa putki on myös helppo työntää kiskoja pitkin autoon eikä painavia osia tarvitse koskaan nostaa. Aisat irrotetaan jalustasta ennen kaukoputken käyttämistä.

Kaukoputki kasaan!

Vihdoin kaikki kaukoputken osat olivat valmiit! Pyysin kaverin apuun asentamaan pääpeilin paikalleen. Rullattiin sitten tähtitykki ulos ja suunnattiin se kohti kuuta. Aluksi ei saatu kuvaa tarkennettua, sillä ristikkoputket olivat vielä tarkoituksella liian pitkiä. Putkia pikkuhiljaa lyhentämällä saatiin polttopiste oikeaan paikkaan ja kuva tarkennettua eri okulaareilleni.

Lämpimänä kesäiltana kuu paljasti mitä hienoimmat näkymät! Helpotus oli suuri kun näkymien perusteella viiden vuoden työurakka ja liki tuhannen tunnin työrupeama ei ollutkaan aivan turhaa. Aivan viimeiseksi täytyi ristikon ympärille ommella vielä suojahuppu hajavalon ehkäisemiseksi. Tämä ei ollutkaan ihan helppo tehtävä, sillä itseltäni jäi aikanaan ompelukoneen ajokortti suorittamatta. Tätä varten täytyi viikkotolkulla yrittää löytää ensin ompelukone ja sitten metsästää ompelijatar hurauttamaan kankaan. Tarkoitusta varten ostin neliömetritolkulla mustaa leggings- kangasta Eurokankaasta. Se kun on venyvää, toiselta puolelta kauniin kiiltävä ja sisäpuolelta mattamusta. Myyjät kyllä katselivat epäuskoisen näköisenä ostoksiani. Kankaan ylä- ja alareunaan pamautettiin vasaralla läpivientejä joista saa pujoteltua kiinnitysnarut. Kankaasta tuli oikein siisti ja siitä kiitos impro- kavereilleni!

Vaikka kaukoputki onkin itse tehty, ei se aivan ilmaiseksi syntynyt. Rahaa paloi projektiin lähes neljä tuhatta euroa! Putki tuli kuitenkin halvemmaksi kuin valmiina ostettuna (jos ei työtunteja lasketa). Hyvä tarkennuslaite, peilin erikoispinnote, laser- ja vesileikkeet, jauhemaalaukset ym. nostavat putken hintaa reilusti. Halvemmallakin olisi päässyt jos ei olisi hakenut ihan näin hyvää lopputulosta.

Edellinen

1 2 3 4

Seuraava